Olimme pennun tullessa varautuneet siihen, että koira ikävöi emäänsä ja on kaikin puolin surkea ensimmäiset pari päivää. Nappi oli kuitenkin reipas heti alusta alkaen. Kotimatkan se nukkui, vaikka matkustimme junassa ja bussissa ja hälyä oli paljon ympärillä. Ensimmäisen yönsä pentu nukkui aivan rauhassa, eikä päästänyt vinkaustakaan. Muutenkin pentu sopeutui uuteen elämäänsä todella nopeasti.

Pikkupentuiässä Nappi ei juurikaan tuhonnut mitään - ja vaikka olisi, rotan kokoisen olion puruvoima ei olisi riittänyt saamaan edes naarmua mihinkään. Sen sijaan pissaaminen ja kakkaaminen sisälle oli… yleistä. Pikkupiskin hengentuotteita kerättiin sängyn alta, tv:n takaa, mappihyllyn alimmalta hyllyltä ja isännän lenkkitossusta.













Ne ajat ovat onneksi ohi, mutta tässä välin sessen leuat ovat vahvistuneet ja niittävät tuhoa öisin ja koiran ollessa yksin. Tappolistalla ovat olleet muun muassa emännän kahdet sandaalit (onneksi ne halvimmat ja risaisimmat), edellä mainitut isännän lenkkarit, kenkäteline ja makuuhuoneen molemmat matot. Lisäksi koiruus toteuttaa omituista huumorintajuaan varastamalla emännän sukat (osaa jostain syystä valikoida) pyykkinarulta ja repimällä ne.

Onneksi suurin osa karvapalleron loputtomasta energiasta kanavoituu kaikkeen ei-harmilliseen toimintaan: lelujen kanssa peuhaamiseen, jalkapallon ”pelaamiseen” isännän kanssa sekä yleiseen vahdinpitoon.

Kurjin asia Napin elämässä on aivan yksin jääminen. Se on myös ainoa tilanne, jolloin tämän ”epäsuden” suusta on kuultu ulvontaa. Paikkakin oli tosin tuolloin koiralle aivan outo. Kotona yksin ollessaan Nappi torjuu ikävää kaikella pienellä purtavalla. Niin kuin kengillä. Emännän meikkaaminen ja sinkoilu paikasta toiseen saa piskin masentumaan - nyt hänet jätetään. Silloin koira kömpii nurkkia myöten koppaansa turvaan ja mulkoilee sieltä.

Napin elämän täyttymys tiivistyy kahteen sanaan: Mennäänkö ulos? Lähes yhtä hienoa on jälleennäkeminen Napin parhaiden kavereiden, Tirpan ja Snakun kanssa. Tapaamisaikaa on valitettavasti rajoitettava, sillä Tirpan nokka on auki ja Snakun jalka raadeltu edellisen tapaamisen jäljiltä. Ja emäntä parsii..

Tirppa

Snaku

Tarinaa

12.11.

Muutama viikko sitten Nappi täytti vuoden, ja kakku piti tietenkin toiselle olla.. Kakun ulkomuoto oli äärimmäisen pelkistetty, mutta hyvin näytti alas menevän :D

Nappi ja "Joko-joko-joko saa ottaa??"

Minun työharjoitteluni loputtua lokakuun alussa olemme kierrelleet hieman maailmaa piskin kanssa lähiliikenteen bussilla matkustamisesta pidempiin autoreissuihin. Ilokseni piski matkustaa jo todella tottuneesti ja on alkanut paremmin sietämään kaikenlaisia "häiriötekijöitä", kuten toisia koiria ja pikkulapsia. Kurret pitää kyllä edelleen ajaa puuhun ja linnut taivaalle. Erityisesti variksia Nappi vihaa: ne kun eivät ilmaise minkäänlaista kunnioitusta häntä kohtaan, vaan kävelevät hyvin itsevarmoina muutaman metrin päässä.

Nappi sairasti myös juoksun äskettäin. Ja todellakin sairasti - pikkupiski ei kahteen viikkoon jaksanut innostua mistään muusta kuin ulosmenosta, sisällä se vain makasi. Ulkona koira oli kuitenkin pirteä ja söi hyvin, joten mistään "naisten vaivoja" kummemmasta ei ollut kyse.

Nyt piski on jo ennallaan ja paraikaa taahaa ympäriinsä ja tuhisee, kun eukko ei ymmärrä lähtee ulos ja kun kaikki lelut on jo käyty läpi ja kun ei oo mitään tekemistä...

Taitaa olla siis viisain kiskasta toppahousut jalkaan ja lähteä mettään :) Alla vielä reissukuva.

16.12. Hyvää joulua!

Vielä viimeinen rutistus, ja sitten onkin joulu! Alla meidän koiranääkkäys-valokuvaussession tulos. Kuvia ottaessani (erään hiekkakentän laidalla) kulki kauempaa ohi nainen pienen koiran kanssa, ja huuteli jo kaukaa ja hyvin paheksuvasti, että: "Ei se taida tykätä tosta asusta!"
Teki mieli huutaa takas, ettei meillä näitä jouluasuja
pidetä ympäri vuoden, kun ei käytännössä koskaan pidetä
mitään asuja. Ja ettei kannata vetää johtopäätöksiä ihan
yhden silmäyksen perusteella. Ja vielä jotain muuta.. Mutta
pidin onneksi suuni kiinni.

Nappi sitä vastoin ei, se konsertoi tätsyn pikkukoiralle niin
komeasti (toki minun jalkojeni vierestä ja hyvin kaukana
toisesta koirasta), että pikkukoira luikki korvat luimussa
metsään emäntänsä perässään. Ei tehnyt mieli komentaa.. =D

Mutta siis joulu ja kaikilla hyvä mieli jne, joten bygones. Tässä
siis tämä kuva.