Kaksi viikkoa ja rapiat

Pennut ovat kovasti kasvaneet ja pulskistuneet.

Ensimmäisenä silmät aukaisi Pekka-poika 12. vuorokauden kohdalla. Seuraavana päivänä Pätkä ja Elviira aukaisivat silmänsä, ja viimeisenä Justiina 14. vuorokauden kohdalla.

Pentujen painot tänään:

Pätkä 704 g
Elviira 635 g
Pekka 680 g
Justiina 675 g

Tällä hetkellä Elviira on siis pienin, mutta kasvaa sekin reippaasti. Ruoka-aikaan pennut tapailevat jo jalkoja alleen, mutta totuuden nimissä kyllä se yritys vielä menee enemmän möyrimisen puolelle :) Ainakin pojat tuntuvat silmillään jo jotain näkevänkin, koska molemmat katselevat välillä ihmetellen takaisin, kun käyn niitä pentulootan vieressä ihmettelemässä.

Nappi ruokkii pennut ja putsaa ne, mutta muuten viettää aikansa pentulaatikon ulkopuolella. On silti selvästi suojeleva pentuja kohtaan: Kimmon meillä piipahtanut kaveri sai varsin kylmää kohtelua Napilta, enkä itsekään saa mennä pentuja katsomaan ilman, että Nappi tulee vierestä vahtimaan. Myös rappukäytävän ääniä Nappi vahtii tavallista tarkemmin.

Turhia visiittejä pentulaatikon äärelle vältetäänkin, eikä meillä ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vieraitakaan käynyt. Tikit Napilta poistettiin jo viime viikolla, ja leikkaushaava on tuskin enää erotettavissa. Mammakoira haluaisi selvästi jo muutakin liikuntaa kuin pissalenkit, mutta kyllä me vielä hetken aikaa otetaan rauhallisesti. Taitaa olla aktivointilelujen paikka.. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, mutta imetys ei Napin kunnossa näy: rasvaa on kylkiluiden päällä sopivasti ja turkki kiiltää.

Kynnet ovat kaikilla pennuilla jo melko pitkät, huomenna ohjelmassa taitaa olla operaatio kynsienleikkuu.. Saas nähdä, miten siitä suoriudutaan ;)

Voi olla, että pentujen luonteista on turha sanoa vielä mitään, mutta luulisin erottavinani jotain eroja pennuissa. Kun tyttöjä nostaa, ne pistävät kauhean shown päälle ja kipakasti vaativat pääsyä takaisin pentulaatikkoon. Pojat puolestaan, ja eritoten Pekka, ottavat elämän lunkisti ja tuntuvat nostettaessa ihmettelevän, että "kukas ihme sinä nyt sitten olet, ja miksi sun sormet ei ole syötäviä..?"


Justiina
Pätkä
Elviira
Pekan haukotus =)