Taipaleen alku...



.. ei ehkä ollu kaikkein ruusuisin, mutta olosuhteisiin nähden kaikki on mennyt hyvin. Napin synnytys käynnistyi 31.3. aamusta, mutta pentuja ei kuulunut, vaikka vedet oli menneet ja koira selvästi supisteli. Aikani sitä katseltuani päätin viedä koiran eläinlääkäriin, jossa supistuksia avustettiin. Hetken näytti, että pennut syntyisivät normaalisti. Toisin kuitenkin kävi: ensimmäinen pentu oli vängännyt itsensä virheasentoon, eikä sen vuoksi mahtunut syntymään.

Keisarinleikkaus aloitettiin ja hetken päästä maailmassa oli 4 potraa pentusta, 2 tyttöä ja 2 poikaa. Kaikkia olivat hyvin  Sain pennut punnittua vasta kotona kun olivat jo vähän syöneet, mutta sen hetkiset painot olivat seuraavat:

Poika, merkki 214 g
Tyttö, merkki n. 203 g
Poika n. 200 g
Tyttö n. 200 g

Kolmen viimeisen pennun painot ovat noin-painoja, koska ne heiluivat vaakalla niin paljon, etten saanut ihan grammalleen oikeaa painoa ylös. Montaa grammaa kumpaankaan suuntaan painot eivät kuitenkaan heitä.

Nappia alkuun ihmetytti pikku vinkujaiset. Se antoi niiden imeä, muttei osoittanut juurikaan kiinnostusta niitä kohtaan. Yht'äkkiä illalla se kuitenkin tuntui ymmärtävän, mitä pennuille tulee tehdä, ja nuoli ensi töikseen pentujen peput. Yöllä Nappia piti vielä vähän avittaa pentujen hoidossa, mutta nyt se hoitaa velvollisuutensa jo tunnollisesti itse.

Pentujen aamupainot ovat tänään:

Poika, merkki 220 g
Tyttö, merkki 220 g
Poika 213 g
Tyttö 193 g

Eli ainoastaan toisen tytön paino oli hieman laskenut eilisestä, mikä onkin normaalia ensimmäisen vuorokauden aikana. Tämä tyttöpentu oli sama, joka nukkui ja söi yöllä ihan eri rytmissä kuin muut. Tämäkin tyttö iskee kuitenkin kuononsa hyvin hanakasti nisään kiinni, eikä hevillä irti päästä, joten eiköhän senkin paino pian käänny nousuun.